Kyllä taas aikaa on vierähtäny enemmän ku haluis uskoo, se suorastaan juoksee vaikka haluisin sitoo sen kahlein paikalleen. (Ja taas pahoittelut edelleen kännykän kuvat on siellä kännykän muistin uumenissa!)
Nyt on käyty Villahermosassa piiritapaamisessa, jossa oli vapaamuotoinen tilannekatsaus meidän espanjan kielen taitoon ja uskon kyllä etten herättäny mitään erityistä huomioo omalla kielitaidollani ja kaikki hyvin. Normaalia arkielämää oon muuten vietelly, nykyset vanhemmat oli kutsuttu viime viikoks Washingtoniin Obaman jokavuotiselle National Breakfastille tai vastaavalle(ymmärtääkseni kutsun saaneet on mukana kansainvälisissä projekteissa ja ovat työskennelleet maailman rauhan saavuttamiseks, koska sitä toi tapahtuma koskee, ja iskä oliki jo kuudetta vuotta vissiin mukana). Sen vuoks ite oleskelin ekassa perheessä viikon ja pikkusisarukset isovanhempien kanssa. Oli mukava päästä viel hetkeks ekaan perheeseen mut kyl oli mukava palata takas kotiinki.
Muutama viikko sitten tuli kans Tuxtlaan vierailulle kaks rotaryvaihtaria, italialainen Claudia ja puolalainen Ola, joten käytiin paikallisten italialaisten kanssa näyttää niille kaupunkia ja ovat ihan rakastuneita eivätkä halunneet palata kaupunkeihinsa. Samoin kun ruta mayalaiset kiersivät koko Etelä-Meksikon ni monet sano rakastuneensa Tuxtlaan..oon kyl ylpee tuxtleca!
Tähän mennessä mulla on jo yli kuus kuukautta(tarkalleen ottaen jo yli seitsemän) täynnä Meksikossa, 221 päivää täällä ja 129 paluuseen, ja oon kokenu ihan uskomattoman paljon sellasta mitä en ois osannu ees kuvitella ja tiedän, vielä niin paljon on näkemättä ja kokematta. Oon eläny elämäni onnellisimmat kuukaudet täällä Atlantin toisella puolella rehellisesti sanottuna edes ikävöimättä Suomee. Kuulostaa karulta mut hetkellisiä "Voi miten kaunis mun kotimaa on" -ajatuksia lumikuvia kattoessani lukuunottamatta en oo kokenu koti-ikävää tai kaipuuta, päällimäinen tunne on etten millään haluis palata. Oon inhottavan tietoinen tän vuoden loppuvaisuudesta. Tää vuosi tulee ikuisesti elämään mun alitajunnassa, ajatuksissa ja tarttuneissa tavoissa, mut samalla kun mun jalat irtoaa Meksikon maaperästä 5.7. en ikinä tuu elää tätä täydellisyyttähipovaa elämää vaikka palaisin ja yrittäisin tavotella samaa.
En oo aamuihmisiä ollenkaan mut täällä oon oppinu nauttii enemmän pikkujutuista ihan aamutuimasta lähtien. Kävellessäni kotoo bussipysäkille ihastelen miten kauniilta mun asuinalueen palmut näyttää nousevan auringon hennoin värein värjäämää taivasta vasten, koulubussissa katon mun aamu-unista kaupunkia ja sitä ympäröiviä vaaleenpunasiin pilviin kietoutuvia vuoria kaikessa kauneudessaan ja mietin miksen voi muuttaa tätä elämääni unelmaa täydeks ja pysyväks todellisuudeks. Koulussa pelikatsomoilla kavereiden kanssa lähekkäin torkkuessa tai aikaa viettäessä kun katsahdan alas kaupunkiin ja vastakkaisille vuorille tai seuraan laakson yllä kieppuvia ja leijailevia kotkia en voi muuta ku antaa silmän levätä ja ihmetellä taas kerran miten oon päätyny maailman onnellisimpaan asemaan.
Oon kohdannu myös päiviä jolloin joskus tuntemattomastakin syystä vaivun melankolisempaan mielentilaan ja se on osa elämää mutta senkin kohtaan ja käsittelen täällä eri tavalla ja eri asenteella, varmaan koska tiedän olevani etuoikeutettu kokiessani sen kaiken täällä. Samoin mun kavereilta oon oppinu uutta asennetta kaikkeen vastaantulevaan ja aina tarvittaessa saa lohduttajan tai kuuntelijan.
Ja parhaita hetkiä on ne kun herään siihen, että oon maailman toisella puolella kaikesta mikä oli mulle se tuttu ja turvallinen kotipesä ja nyt elän täyttä elämää, arkea ja juhlaa, täällä yleensä edes huomioimatta asiaa. Huomaan, miten oon löytäny sen tutun ja turvallisen kotipesän maailman toiselta puolelta paikasta, joka on monella tapaa Suomeen verrattuna päinvastanen. Ja sen oon tehny ilman niitä rakkaita ihmisiä, jotka aiemmin muodosti koko mun elämän keskipisteen, niitä jotka jätin sinne kauniiseen kotimaahan. Ja oon löytäny lisää rakkaita ihmisiä täältä, enemmän ja rakkaampia kun ikinä kuvittelin, jotka on nyt mun elämän keskipiste.
Nää on näitä vaihtarin mietelmiä ja toivon et tästä jollain tapaa ymmärtää miten syvän vaikutuksen Meksiko on tehny muhun ja miten ison osan mun sydämestä se on jo reilussa puolessa vuodessa ryöstäny.
Pinja
